Mika Puro Pokerstarsin tiimiin
Pokeriuutiset
12.08.2008
MAAILMAN SUURIN POKERIHUONE POKERSTARS  SPONSORISOPIMUKSEEN ENSIMMÄISEN
SUOMALAISPELAAJAN KANSSA

Pokeriammattilainen Mika Puro on tehnyt mittavan sponsorisopimuksen maailman
suurimman pokerihuoneen PokerStarsin kanssa ja toimii paikallisena
lähettiläänä Suomessa. Lähes 20 vuotta pokeria pelannut Puro kommentoi
tuoreeltaan uutta sopimustaan, joka astuu voimaan elokuun lopussa:

"Olen innoissani uudesta diilistäni ja sen mukanaan tuomista
mahdollisuuksista. PokerStars on pokerin kiistaton johtotähti, ja on kunnia
olla ensimmäinen suomalainen PokerStarsin sponsoroima pelaaja. Pelaan
ensimmäisen pelini PokerStarsin väreissä Helsingin Grand Casinon SM-kisoissa
elokuun lopussa. Siitä matka jatkuu Barcelonaan. Tulevan syksyn aikana on
tarkoitus osallistua noin kymmeneen isompaan pokeriturnaukseen."

"Mika on yksi Suomen menestyneimpiä pelaajia ja saavuttanut tähän mennessä
kahdesti paikan The European Poker Tourin finaalipöydässä. Hän on myös
tunnettu työstään pokerin puolestapuhujana, joten Mika Puron valinta Suomen
paikalliseksi pokerilähettilääksi oli luonteva. Odotamme innolla yhteistyötä
Mikan kanssa ja olemme luottavaisia, että tämä tulee nostamaan
liiketoimintamme Suomessa seuraavalle tasolle", kertoo Tomas Larsson
PokerStarsin mietteistä tulevasta yhteistyöstä.

Mika Puroa vastaan pääsee pelaamaan tulevana sunnuntaina 17.8.
pokerstars.comissa järjestettävässä turnauksessa. Puron tiputtajalle on
luvassa paikka pokerin Suomen mestaruuskisoissa 25.-27.8.

PokerStars:
PokerStars (www.pokerstars.com) on maailman suurin pokerihuone verkossa (14
miljoonaa pelaajaa maailmanlaajuisesti) ja pokeriturnaussaitti numero 1.
Huippupelaajien määränpäänä - yli 100 000 turnausta joka päivä - PokerStars
on tunnettu laadukkaasta ja toimivasta ohjelmistostaan sekä turvallisuudesta
online-pokerin maailmassa.

- 18 miljardia jaettua kättä
- yli 90 miljoonaa pokeriturnausta
- maksanut johdonmukaisesti yli 300 miljoonaa dollaria turnausten
palkintorahaa joka kuukausi
- päässyt Guinnesin ennätysten kirjaan saavuttamalla ensimmäisenä ja ainoana
pokerisaittina 160 000 samanaikaisen pelaajan rajan

PokerStars on The European Poker Tourin (10.9.-3.5.2008), PokerStars
Caribbean Adventuren, Latin American Poker Tourin, Asia Pacific Poker Tourin
ja The World Cup of Pokerin virallinen yhteistyökumppani. Yhtiö toimii Team
PokerStarsin tukijana, johon kuuluu 29 kokenutta sekä uutta ja nousevaa
pokeritähteä ympäri maailman, jotka pelaavat online-pokeria PokerStarsissa
ja ovat saitin sponsoroimia kansainvälisissä turnauksissa ympäri maailman.
Lähde: 
www.pokerstars.com  lehdistötiedote
 
© Pokerihait.com on pokerinpelaajien yhteisö ja tarjoaa käyttäjilleen tietoa nettipokerista, esittelee parhaat pokerihuoneet, aloitusbonukset, pokerivideot sekä toimittaa päivittäiset pokeriuutiset.

Linkkipartnerit:
Nettikasinot | Casino bonus | Veikkausvihjeet | casinobonukset | Pokeri - ilmaisturnaukset | Pokeri | Casino | Netti-kasino | Netti-casino